Esiintymiskammo, esiintymispelko, ramppikuume, esiintymisjännitys, rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Myös minulla on tarina, jonka pääosassa on esiintymisjännitys, ja johon moni asiantuntija voi samaistua.
Elämässäni oli aina ollut yksi asia, jota pelkäsin yli kaiken. Yksi asia, jota inhosin koko sydämestäni. Ja tämä asia oli puheiden pitäminen yleisön edessä. Esiintymijännitys potenssiin 10. Jos minulla oli tiedossa esitelmä tai muu vastaava esiintyminen koulussa, en pystynyt nukkumaan edeltävänä yönä.
Ollenkaan.
Esitelmäpäivänä, kun tuli minun vuoroni puhua, ääneni oli heikko, kämmeneni märät hiestä ja paperi, josta luin suoraan, värisi kuin haavan lehti. On sanomattakin selvää, että puheeni eivät herättäneet suurta suosiota muissa oppilaissa, opettajista puhumattakaan. Tämä totta kai johti negatiiviseen kierteeseen, josta oli todella vaikeaa päästää irti. Esiintymisjännitys vain paheni ja paheni.
Vältin esiintymistä ja puhumista viimeiseen asti, koska en halunnut kokea enää nöyryttävää tunnetta ennen ja jälkeen ihmisten edessä. Sitä mukaan kun etenin koulussa, luistin esiintymästä aina vain kuin mahdollista. Yliopisto-opintojanikin pohdin pitkälti sillä perusteella, missä ei tarvitsisi esiintyä ollenkaan.
Totuus iski kuitenkin vasten kasvojani, kun pääsin opiskelemaan yliopistoon. Tajusin, että jos haluan menestyä tulevaisuudessa asiantuntijana, on minun pakko oppia hallitsemaan esiintymispelkoani.
Pitkäjänteisen harjoittelun ja pelon kohtaamisen seurauksena olen nyt siellä missä halusin. Suorastaan nautin suuren yleisön edessä esiintymisestä.
Olen kulkenut pitkän tien esiintymiskammoisesta pojasta tähän päivään, jossa suuri osa liiketoimintaani perustuu esiintymiselle ja sen kouluttamiselle.
Haluan antaa tässä postauksessa 6 tärkeintä vinkkiä ja oppia joiden avulla avulla voit oppia hallitsemaan esiintymisjännitystäsi. Jokainen jännittäjä on erilainen, mutta nämä oivallukset ovat auttaneet minua ja lukemattomia muita lievittämään esiintymisjännitystä.
Kun alat soveltamaan näitä vinkkejä, tulet huomaamaan, kuinka esiintymisjännitys alkaa lievittymään pikkuhijaa, ja alat kopa nauttimaan perhosista vatsassasi ennen kun astut esiintymään yleisösi eteen.
Tärkeintä on, että aloitat jostain. Todella moni lukee ja opiskelee asioita laittamatta niitä koskaan käytäntöön. Sovella siis näitä ohjeita ja jätä esiintymisjännitys historiaan!
- Vankka substanssiosaaminen helpottaa esiintymisjännityksen kanssa
Paras tapa päästä eroon esiintymisjännityksestä on tietää tarkalleen mistä puhut. Silloin, kun substanssiosaamisesi on hallussa, ei sinulla ole huolta siitä, että sanottava loppuisi kesken tai että puhuisit läpiä päähäsi.
Valmistaudu siis esiintymistilanteita varten huolellisesti. Mieti omia vahvuusalueitasi asiantuntijana ja tuo esiin nimenomaan näitä ominaisuuksia.
Tutki tarkkaan yleisösi etukäteen. Mieti mitä he haluavat kuulla. Mikä on heidän kannaltaan suurin hyöty, kun he kuulevat mitä sinulla on sanottavanasi. Tiedä mistä puhut ja esiintymisjännitys kaikkoaa!
- Tiedä miten rakennat hyvän esityksen
On tärkeää tietää mistä puhut. Toisaalta kun tiedät miten puhua, esiintymisjännitys lieventyy huomattavasti. Kannattaa opetella huolellisesti, miten rakennat hyvän asiantuntijaesityksen.
Mieti esityksellesi mielenkiintoinen aloitus. Sellainen, joka kiinnittää yleisön huomion heti alusta alkaen. Rakenna esityksesi kolmen pointin varaan. Toista näitä kolmea pointtia useasti esityksesi aikana. Silloin yleisö muistaa pääviestisi myös puheesi jälkeen. Lopeta esityksesi toimintakehotukseen. Kerro yleisölle mitä hiedän kannattaa tehdä seuraavaksi. Se voi tarkoittaa esimerkiksi yhteydenottoa tai kysymysten kysymistä.
Kun noudatat yksinkertaista ja selkeää kaavaa, voit esiintyä itsevarmasti vailla esiintymispelkoa, koska tiedät yleisön ymmärtävän viestisi. On myös suositeltavaa opiskella, kuinka kehonkieltä ja ääntä käytetään vakuuttavasti ja itsevarmasti.
- Mene pikkuhiljaa enemmän ja enemmän epämukavuusalueellesi
Ikävä totuus on, että esiintymisjännityksestä pääsee eroon pelkästään esiintymällä. Sinun pitää etsiä itsellesi optimaalisia esiintymishaasteita, joiden avulla alat pikkuhiljaa altistaa itseäsi haastavimmille tilanteille.
Valitse itsellesi esiintymistilanteita, jotka ovat sinulle riittävän haastavia, jotta joudut ponnistelemaan onnistuaksesi, mutta toisaalta, jotka ovat riittävän helppoja, jotta et lannistu jos epäonnistut yrittäessäsi.
Pitkässä juoksussa tämä on ainoa tapa päästä eroon esiintymisjännityksestä. Vanha sanonta – kohtaa pelkosi – on oikeassa.
- Rutiinista apua esiintymisjännityksen voittamisessa
Esiintymispelkoa voi hallita kehittämällä itselleen rutiinin, jonka avulla rauhoitat hermosi ennen estradille astumista. Hyvän rutiinin avulla luot itsellesi rauhallisen ja turvallisen olotilan juuri ennen, kun menet esiintymään.
Hyviä asioita, joita valmistautumisrutiiniin kannattaa ottaa, ovat esimerkiksi syvään hengittäminen ja puheen visualisointi mielessä etukäteen. Käy puheesi läpi mielessäsi juuri ennen kuin menet lavalle. Päätä se onnistumiseen ja onnistumisen tunteeseen. Tämän jälkeen hengitä syvään 30 kertaa. Lisääntynyt happi rauhoittaa hermojasi ja tekee sinusta voittamattoman esiintyjä.
Huippu-urheilijat käyttävät näitä rentoutumisharjoitteita rentoutuakseen ennen suoritustaan, joten mikset sinäkin? Poista esiintymisjännitys ja loista esiintyessäsi yleisösi edessä.
- Päästä irti lopputuloksesta
Silloin, kun et ole riippuvainen puhetilanteen lopputuloksesta, olet rennoimmillasi, ja siten parhaimmillasi. Vaikka epäonnistuisit seuraavassa puhetilanteessa tai asiakastapaamisessasi, se ei ole maailmanloppu. Seuraava onnistumisesi on aivan kulman takana. Esiintymisjännitys kaikkoaa, kun hyväksyt epäonnistumisen mahdollisuuden.
Näe maailma loputtomien mahdollisuuksien kautta. Älä alistu niukkuuden ajattelumallille, joka näkee jokaisen mahdollisuuden ainoana mahdolllisena väylänä onnistumiselle.
Jos et saa tätä asiakkuutta, voit aina etsiä uuden prospektin. Jos et saa vakuutettua seminaariyleisöä ideastasi, voit aina löytää uuden mahdollisuuden puhua ajatuksistasi. Jos et onnistu vakuuttamaan johtoryhmää uudistusehdotuksellasi, voit aina kehittää uusia ideoita. Päästä irti lopputuloksesta niin esiintymisjännitys kaikkoaa.
- Pitkäjänteisyys ja esiintymisjännitys – yllättävä lopputulos
Esiintymispelosta pääseminen on usein pitkäjänteinen prosessi. Sinun pitää mennä koko ajan enemmän ja enemmän epämukavuusalueellesi. Kun pitkäjänteisesti esiinnyt ja hiot taitojasi, lopulta huomaat, että alat nauttia pienestä jännityksestä ennen kun astut estradille vakuuttamaan yleisöäsi asiantuntemuksestasi.
Silloin, kun asiat muuttuvat vaikeiksi, suuri osa ihmisistä luovuttaa. Vaikka kultahippu olisi vain muutaman lapiollisen päässä. Älä luovuta, vaan pitkäjänteisesti kehitä esiintymisrohkeuttasi. Lopussa kiitos seisoo ja esiintymisjännitys on muisto vain.
Haluatko kuulla lisää siitä, miten jättää esiintymisjännitys taakse?
Jos esiintymisjännitys on sinulle peikko, josta haluaisit eroon, voit tutustua tarjoamaani esiintymiskoulutukseen tästä. Karismaattinen asiantuntija esiintymiskoulutus on huippusuosittu esiintymisvalmennus, jonka avulla asiantuntijat harjoittavat esiintymistaitojaan ja pääsevät eroon esiintymispelostaan.
www.petteriniemi.com/karismaattinen-asiantuntija
Jos taas sinua kiinnostaa ennakolta siihen minkälaista materiaalia esiintymiskoulutuksissani käytetään, voit napata maksuttoman 7 päivän kokeilujakson verkkokurssilleni tästä. Karismaattinen Asiantuntija -verkkovalmennus on Suomen kattavin asiantuntijoille suunnattu esiintymisvalmennus, joka toimii 100-prosenttisesti verkossa. Esiintymisjännitys kuriin ja asiantuntijapuhetaito haltuun!
www.petteriniemi.com/karismaattinen-verkkovalmennus